Vauhdissa rellulaiset ja norsupallo – katso kuvat toimintapäivän huippuhetkistä!

Rellun tapahtumapäivässä kisailtiin keskiviikkona 22. toukokuuta ykkösten, kakkosten ja opettajien välillä. Tampereen Eteläpuistossa juostiin ensin rivakka sukkulaviesti, jonka voitti 17 B. Ykkösistä nopein oli 18 C. Pikajuoksun jälkeen ykkösten ja kakkosten joukkueet pelasivat niin sanottua norsupalloa tuomari Aleksi Kerosen tiukassa valvonnassa. Ykköset voittivat ottelun lopulta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Finaalissa opettajien iskukykyinen joukkue laittoi hyvin kampoihin ykkösille, …

Yksipuolinen Leaving Neverland

Leaving Neverland on Dan Reedin vuonna 2019 ohjaama dokumenttielokuva Michael Jacksonia koskevista hyväksikäyttösyytteistä. Elokuva pohjautuu Wade Robsonin ja Jimmy Safechuckin ja heidän perheidensä kokemuksiin. Ehdoton huono puoli elokuvassa oli sen yksipuolisuus. Elokuvaa on kritisoitu siitä jo valmiiksi paljon, ja katsottuani elokuvan olen samaa mieltä. Yksipuolisuudella tarkoitetaan eri näkökulmien puutetta ja olemassa olevan näkökulman kapeutta. Puute …

Justimusfilms – suomalaisen huumorikanavan menestyksen salaisuus

  Justimusfilms, puhekielessä vain Justimus, on ollut suomen yksi suosituimmista YouTube-kanavista jo sen perustamisesta lähtien. Nuorten keskuudessa suosiota on kerännyt kolmen miehen trio, jotka tekevät humoristisia sketsi- sekä musiikkivideoita. Justimusfilms muodostuu vuonna 1994 syntyneistä Sami Harmaalasta, Juho Nummelasta ja Joose Kääriäisestä. YouTuben lisäksi näitä nuoria miehiä on näkynyt suosionsa siivittämänä myös tv:ssä ja konserttien lavalla. …