Kolumnit

Paikalla(an)

Muusta ei sattuneesta syystä nykyään puhutakaan kuin koronaviruksesta tai sen aiheuttamista lieveilmiöistä. Ja onhan se ymmärrettävää. Pandemiasta tekee erityislaatuisen sen laajuus. Ei pelkästään tartuntoina vaan myös globaalina, kollektiivisena kokemuksena. Valtaosalle meistä korona merkitsee yhteiskunnallista poikkeustilaa. Tavallisia oireita ovat hengitysvaikeuksien ja kuumeisuuden sijaan epävarmuus huomisesta ja kaipuu eiliseen. Ja toistaiseksi hyvä niin. Olisi silkkaa ajanhukkaa, jos …

Merkkejä?

Viime aikoina on sattuneesta syystä tullut vietettyä enemmän aikaa itsensä kanssa kuin yleensä. Normaalissa arjessa on todella paljon toimintaa ja sitä ei aivan tässä määrin joudu eikä oikeastaan edes tarvitse pysähtyä ajattelemaan. Sille ei ole tarvetta ja miksi sitä edes tekisi, kyllä syviä syntyjä kerkeää myöhemminkin pohtia. Nyt niitä on sitten pohdittu. Oman pääkopan kanssa …

Tähtien jatkosota

  Pystytkö samaistumaan tilanteeseen, johon saatoit joutua vielä muutama viikko sitten, ennen viruspandemiaa? Suunnittelet meneväsi elokuviin. Ehkä ystäviesi tai perheesi kanssa. Finnkinon elokuvatarjonta vilisee silmissäsi. Pudottelet hiljaa mielessäsi vaihtoehtoja pois listalta. Se ottaa aikansa. Jotkin elokuvat suodattuvat pois puhtaasti nimensä ja ulkomuotonsa takia. Saatat harkita jotain elokuvaa aikasi ja trailerin katsottuasi hylkäät senkin. Listalta mielenkiintoisimman …

Arvostusta siivoojille!

Siivoojien työ on erityisen tärkeää ja välttämätöntä maailmassa, jossa ihmisiä on lähemmäs kahdeksan miljardia. Siivoojat vastaavat yleisen siisteyden ja hygienian ylläpitämisestä sekä samalla vaikuttavat ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. He tekevät sanoinkuvaamattoman tärkeää työtä, jota ei kuitenkaan tunnu arvostettavan tarpeeksi. Siivoaminen on fyysisesti raskas työ, jonka voi myös nähdä psyykkisesti kuormittavana. Ammattinimikkeenä siivooja jakaa mielipiteitä useiden …