William Goldingin kirjoittama romaani Kärpästen herra (1954) on toisen maailmansodan aikaan sijoittuva tarina joukosta brittiläisiä nuoria poikia, jotka joutuvat autiolle saarelle lentokoneonnettomuuden seurauksena. Kirja alkaa poikien löytäessä toisensa saarella. He helpottuvat tajutessaan, etteivät he ole tällä saarella yksin. He tajuavat joutuvansa viettämään jopa monia viikkoja saarella, joten he alkavat miettiä yhteisiä sääntöjä ja toimintatapoja, miten …
Kausi yhdeksän jakso kaksi Kaikenlaista, pientä ja suurta, suuren pientäkin. Katkeransuloisesti paheistani ikävin, yhä läsnä. Kaipuussa keinuu syyssää, ja yksi sekopää. Kiireesi tuntu ilmassa, painavaa kuin paperimassa. Mikä on loppu, kun jälki samanlainen, vielä tuntuu. Sano se, rakkaani. -A.
Aurinkoinen puheenjohtajamme Aarni Rantanen avaa sielunmaisemaansa ja lähettää terveisiä rellulaisille. Onnittelut vaalimenestyksestäsi! Mikä sai sinut hakemaan puheenjohtajaksi? – Tykkään organisoida ja järjestellä sekä tuottaa sitä kautta iloa muille. Halusin myös tehdä pieniä uskottavuuskorjauksia muun muassa oppilaskunnan hallituksen julkisivua ajatellen. Mikä toi sinut Relluun? Oletko tykännyt olla täällä? – IB toi minut …
Äänet Rellussa Äänestäjien lukumäärä: 312 Hyväksyttyjä ääniä: 308 Hylättyjä ääniä: 4 Äänestysprosentti ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista (yli 18-vuotiaat abit eivät äänestäneet): 82,2% Vaalinumero ja ehdokas Äänimäärä Prosenttimäärä 2. Merja Kyllönen 5 1,6% 3. Pekka Haavisto 53 17,2% 4. Matti Vanhanen 12 3,9% 5. Laura Huhtasaari 7 2,3% 6. Tuula Haatainen 11 3,6% 7. Paavo …



