Alfonso Cuarónin tuorein mestariteos Roma vie katsojansa 1970-luvun Mexico Cityyn seuraamaan keskiluokkaisen perheen kotiapulaisen vuotta. Tämä elokuussa 2018 ensi-iltansa saanut elokuva on saanut useita kunnianosoituksia, kuten Oscar-palkinnot parhaalle vieraskieliselle elokuvalle ja parhaalle ohjaukselle. Cuarón on ammentanut teokseen vaikutteita omasta nuoruudestaan Meksikossa ja nostaa näin esille tuon ajan yhteiskunnan ongelmia aikalaisen silmin. Elokuvan teemat ovat vahvasti läsnä vielä nykyäänkin, minkä vuoksi se on nerokkuutensa lisäksi ajankohtainen mestariteos.
Nuori Cleodegaria ”Cleo” elää tavallisen kotiapulaisen elämää Roman kaupunginosassa Mexico Cityssä. Hän huolehtii Antonion ja Sofían neljästä lapsesta ja viettää aikaa ystävänsä Adelan ja heidän poikaystäviensä kanssa. Jo elokuvan alusta on havaittavissa, että Antonion ja Sofían avioliitto on ongelmissa ja tilanne kärjistyy Antonion lähtiessä työmatkalle sieltä palaamatta. Myös Cleon elämä järkkyy, sillä hän huomaa olevansa raskaana. Tämän seurauksena hänen poikaystävänsä jättää hänet ja Cleo jää yksin huolehtimaan perheen lapsista Sofían romahdettua Antonion lähdön myötä. Elokuva seuraa Cleon elämän käännekohtia ja perheen suhteiden kehittymistä.
Elokuvan sankarittarena Cleona nähdään Hollywoodin tähtitaivaan uusi tulokas, Yalitza Aparicio. Aparicio, kuten miltei kukaan muukaan näyttelijäkaartista, ei omannut aiempaa kokemusta näyttelemisestä, vaan ammensi hahmoonsa syvyyttä omista kokemuksistaan apulaisena. Hän loi Cleon, kuuliaan, hiljaisen ja harkitsevan nuoren naisen, joka on oppinut jäämään taka-alalle. Tämä loi suuren haasteen Apariciolle, sillä henkilöhahmon ilmentäminen tapahtui pääasiassa kehonkielen avulla. Aparicio onnistui näyttelijäntyössään ihailtavasti, ja hänet palkittiin ensimmäisenä Amerikan alkuperäiskansojen edustajana Oscar-ehdokkuudella parhaasta naispääosasta.
Señora Sofían roolissa loistaa maineikas meksikolainen näyttelijätär Marina de Tavira. Kuvauksissa hän kohtasi haasteita niin muiden näyttelijöiden kokemattomuudesta kuin Cuarónin kokeilevasta tavasta ohjata. De Taviralle saatettiin antaa vain hänen omat vuorosanansa sisältävä käsikirjoitus edellisenä iltana tai olla kertomatta vastanäyttelijöiden tekemisistä lainkaan. De Tavira onnistuu kuitenkin tulkitsemaan Señora Sofían sielunmaisemaa niin aidon koskettavasti, että hahmon kasvutarina jää elämään katsojan mieleen. Tämä häikäisevä roolisuoritus paitsi avasi hänelle kansainvälisen uran, toi myös Oscar-palkinnon De Taviralle parhaasta naissivuosasta.
Mustavalkoisuus upottaa aikakauteen
Erityispiirteenä elokuvassa on mustavalkokuvaus, mikä on nykyelokuvalle harvinaista. Mustavalkoisen kuvan ansiosta katsoja pääsee entistä paremmin uppoutumaan elokuvan aikakauteen, 1970-luvulle. Tietyllä tapaa valitun kuvaustyylin ansiosta katsoja pystyy tarkemmin havainnoimaan elokuvan muita elementtejä, kuten äänimaailmaa. Tietyissä kohdissa pääosin rauhaisa ääniympäristö rikkoutuu, mikä toimii tehokeinona. Vaikutelmaa ajasta alleviivaavat vanhanmalliset autot, joille on annettu keskeinen rooli tarinassa.
Elokuvan loppupuolella Sofía luopuu perheen prameasta autosta, Galaxysta ja ostaa tilalle pienemmän auton. Tämä toimii eräänlaisena konkreettisena osoituksena elämässä eteenpäin siirtymisestä. Cuarónin kokemus elokuvaohjaajana näkyy muun muassa erilaisten kuvaustekniikoiden taidokkaana hyödyntämisenä. Kaiken kaikkiaan kuvauksesta voi sanoa, että se välittää katsojalle oivallisesti kuvaamansa ajan tunnelmaa. Tätä tukevat sekä puvustus että lavastus, joihin on selvästi kiinnitetty erityistä huomiota. Nämä piirteet vahvistavat, että kyseessä on laadukas taiteellinen elokuva, jonka tekemisen motiivina ei ole ollut vain taloudellinen voitto.
Elokuva on ainutlaatuinen ajankuva keskiluokkaisten ja heikompiosaisten elämästä 1970-luvun Meksikossa. Alueen etnisiin vähemmistöihin kuuluneet saivat harvoin mahdollisuutta kouluttautua, samalla kun valkoinen keskiluokka kykeni nauttimaan esimerkiksi matkustelun ylellisyydestä. Cleolle tämä vastakkainasettelu on arkipäivää, sillä hän, kuten esikuvansa Liboria Rodriguez, Cuarónin lapsuuden kotiapulainen, kuuluu mixtec-alkuperäiskansaan, eikä ole saanut edes mahdollisuutta opetella uimaan. Vaikka Sra Sofía lähenee Cleon kanssa Sr Antonion lähdön myötä, on Cleo, niin perheessä kuin yhteiskunnassa, ikuisesti alempiarvoinen. Elokuvan historialliset viitteet on myös ainutkertaisen huolella tutkittu ja tarkistettu: henkilöhahmojen seuraamista elokuvista ja radio-ohjelmista vaatteisiin ja autoihin on elokuvan kaikki rekvisiitta valittu viimeisen päälle aikaansa edustaviksi. Elokuvassa esiintyvä vuoden 1971 opiskelijoiden mielenosoituksessa tapahtunut joukkomurha El Halconazo vahvistaa elokuvan historiallista kontekstia ja tuo esille ajan yhteiskunnan epäkohtia.
Inhimillinen ja valtavirtaa väistelevä
Tämän ajan elokuvana Roma poikkeaa valtavirrasta. Juonen sijasta pääosassa on henkilöhahmojen kehittyminen itseensä ja toisiinsa nähden. Hidastempoisuus ja se, ettei asioita ole pureskeltu aivan valmiiksi katsojalle, kertovat kyseessä olevan taide-elokuva. Tämän vuoksi elokuvan kohdeyleisönä on taide-elokuvien genren seuraajien lisäksi hieman vanhempi väestö. Niille, jotka ovat eläneet elokuvan kuvaamaan aikaan, elokuva nostattaa mieleen nostalgisia muistoja menneestä. Elokuvaa varten tehty perusteellinen pohjatyö sekä aitojen historiallisten tapahtumien sisällyttäminen korostavat elokuvan todentuntuisuutta.
Elokuva on hyvin inhimillinen: se seuraa ihmistä haavoittuvaisimmillaan ja kuvaa elämää juuri sellaisena kuin se on. Kronologinen juoni ei sisällä ihmeempiä huippukohtia, vaan Cleon raskautta seurataan läpi työnteon, perhe-elämän käännekohtien ja yhteiskunnan myllerryksen. Moninaisten henkilöhahmojen kautta elokuva pureutuu syvälle ihmisyyteen. Vaikka menetys ja petos ovatkin johtavia teemoja, tuo elokuva esille elämän jokapäiväisen kauneuden. Romaa voikin suositella lämmöllä taide-elokuvista pitäville. Elokuva vaatii kuitenkin keskittymistä katsojaltaan, minkä vuoksi toimintaelokuvien ystäville se saattaa tuntua liian hidastempoiselta. Kaiken kaikkiaan näyttelijävalintojen ja uskottavan kerronnan ansiosta Roma on hämmästyttävän aito kuvaus elämästä kaikkine iloineen ja haasteineen.
Teksti: Iina Manninen ja Amanda Lukkarinen
