Vain alle puolet suomalaisista nuorista menee nykyään lukioon. Ympäri Suomea suomalaiset nuoret ovat aloittaneet koulunsa. Uuden kouluvuoden aloittivat myös 72 000 toisen asteen koulutukseen hakenutta. Ammattikoulut ovat pysyneet hakijamäärissään lukioiden edellä pitkään. Vuonna 2018 52 prosenttia yhteishakuun osallistuneista haki ammatilliseen koulutukseen ja 48 prosenttia haki lukioon. Hakijamäärät ovat tasoittuneet vähän viimeiseen pariin vuoteen verrattuna, jolloin …
Uusille lukiolaisille sysätään monta asiaa kerralla: uusi koulu, erilainen opetusjärjestelmä jaopetustavat, uudet ihmiset. Vaikka moni aloitti innoissaan lukion, olo saattaa olla vielä hieman hämmentynyt. “Lukion tahtiin on kieltämättä ollut hieman vaikea tottua”, kertoo Marjatta Soronen, joka valitsi Rellun sen hyvän maineen takia. “Alku tuntui hämmentävältä, kun piti opetella käyttämään uudenlaisia opetusalustoja vielä kaikkien läksyjen …
Rellun uunituoreet ykköset aloittivat tänään opintotaipaleensa maineikkaassa lukiossamme. Ensimmäiseen päivään kuuluivat muun muassa yhteinen avajais- ja esittelytilaisuus, ryhmänohjaajan tunti, lounas (luonnollisesti!) sekä tutoreiden järjestämä koulun esittelykierros tutustumisleikkeineen. Avauspäivä huipentui leikkimieliseen kisailuun ja pelailuun Pyynikin kentällä. Pieni sadekaan ei kansaa haitannut. Tervetuloa taloon, ykköset! Tästä on hyvä jatkaa syksyn koulutyötä kohti. Teksti ja kuvat: Tomi …
ÄIdinkielestä viime keväänä laudaturin kirjoittanut Juho Rasa nappasi esseekirjoituksesta täydet 60 pistettä. Lue Ilta-Sanomien jutusta Juhon ja hänen esseensä arvioineen Satu Verhon mietteet. Juho kirjoitti esseensä tehtävänannosta numero 5: Pohdi teknologian kehittymisen seurauksia työelämän kannalta. Onnea Juho ja kaikkea hyvää tulevaan! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005744984.html Teksti: Tomi Nordlund



