Normit ovat käyttäytymiseen liittyviä virallisia tai epävirallisia sääntöjä, joiden rikkominen vaarantaa ihmisen sosiaalisen aseman tietyssä ryhmässä. Niiden avulla voidaan määritellä esimerkiksi tietyn yhteisön sisällä sopivat arvot, uskomukset ja asenteet. Vaikka suurin osa yhteiskunnallisista normeista ei perustu lakeihin, eikä niistä näin ollen saa perinteisessä mielessä rangaistusta, moni pyrkii sopeutumaan yhteiskunnan normien mukaiseen elämään välttyäkseen itseensä kohdistuvalta tuomitsevuudelta.
Ihmisten on vaikeaa tiedostaa, mitkä heidän oppimansa asiat ovat normatiivisia ja mitkä taas käyvät esimerkiksi heidän itsenäisen eettisen pohdintansa kautta järkeen. Normeja omaksutaan ympäröivästä maailmasta, kuten kotona, koulussa ja kirkossa, ja jätetään usein kyseenalaistamatta. Kun näin on, emme arvioi oman arvomaailmamme kautta toimintamme perustaa, ja vastavuoroisesti jopa annamme normien vaikuttaa omaan käsitykseemme moraalista. Näin syntyy yhteisö ja yhteiskunta, joka enemmistöltään kokee hyvän ja pahan, oikean ja väärän, yhtenäisesti, ei yksilöllisesti. Yhteisöllisyydessä ei toki ole mitään pahaa itsessään, mutta jos yhteisön käytänteet sokaisevat yhteisöön vaihtoehdoitta liitetyn henkilön arvostelukyvyn, ei tämän ihmisen ajatusmaailma ole hänen omansa.
Tämä johtaa usein siihen, että he, jotka tahtoisivat ilmaista itseään normeista riippumatta kokevat hyväksymättömyyttä yhteiskuntaan sopeutuneen enemmistön toimesta. Seurauksena voi olla hyvin vakavia ongelmia. Tilastot esimerkiksi osoittavat, että miehet käyvät keskiverroin naisia harvemmin terapiassa, joka heijastuu muun muassa siihen, että miesten itsemurhalukemat ovat lännessä 3–4 kertaa naisten omia korkeammat. Syynä tälle on se, että yhteiskuntamme “miehekäs mies” nähdään ihmisenä, joka ”ei saa itkeä” eli olla tunteellinen, jolloin moni mies jättää menemättä terapiaan tai puhumatta ongelmistaan ylipäänsä, vaikkapa läheisilleen. Näin vältytään yhteiskunnalliselta leimaantumiselta, pahimmassa tapauksessa oman hengen kustannuksella. Sosiaalisessa mediassa taas törmää usein ilmiöön, jossa avoimesti lapsia haluamattomia naisia vainotaan ja kutsutaan itsekkäiksi. Nämä reaktiot polveutuvat historiallisesti hyvin pitkäjuuriseen normiin, jonka mukaan naisen elämän tärkein tehtävä on synnyttää lapsia. Myös heteroseksuaalisuus on yhteiskunnallinen normi, johon kuka vain voi törmää esimerkiksi silloin, kun isovanhemmat olettavat, että lastenlasten tuleva kumppani edustaisi eri sukupuolta.
Tietyissä yhteiskunnissa on myös kulttuuriin perustuvia normeja, jotka pohjautuvat esimerkiksi traditioihin tai uskontoihin, kuten länsimainen käsitys siitä, että käsin syöminen on väärin, tai kiinalainen käsitys siitä, että koirien syöminen on oikein. Kulttuurien kohdatessa ollaan usein valmiina kertomaan toiselle, mikä on omassa maassa tai yhteisössä oikein ja mikä väärin, odottaen, että ihminen hylkää oman kulttuurinsa sopeutuakseen tähän toiseen, mukamas parempaan tai oikeampaan. Näin kävi, kun Kolumbus ”löysi” Pohjois-Amerikan ja mantereen alkuperäisasukkaita alettiin alistamaan eurooppalaiseen elämään esimerkiksi pakkokastamisena, tai nykypäivänä, kun lännessä ei anneta musliminaisen pitää hijabia tietyissä tiloissa, koska se tulkitaan naiselta itseltään kysymättä olevan hänelle parhaaksi.
Emme sitä itse usein tiedosta, mutta todellisuudessa monet normit eivät perustu eettiseen ajatteluun, tieteeseen tai ylipäänsä objektivismiin. Länsimainen käsitys siitä, että kiinalaisten harjoittama koirien syöminen on väärin, koska koira on lemmikki, ei ole objektiivisesti sen oikeampi kuin hindujen käsitys siitä, että lehmä on pyhä eläin, jota ei saa syödä, kuten lännessä usein tehdään.
Siinä missä jotkin normit, kuten juuri edellä mainitut, ovat yhteydessä satojen, jopa tuhansien vuosien kulttuuripiirteisiin, uskontoihin ja traditioihin, toiset taas muuttuvat trendien tavoin. Tästä hyvin selkeä esimerkki on meidän alati muuttuva käsityksemme sukupuolinormeista: esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella pinkkiä pidettiin sinistä maskuliinisempana värinä, ja näin ollen poikavauvat puettiin pinkkiin ja tyttövauvat siniseen. Baletti taas oli alkuajoiltaan 1400-luvulta aina 1700-luvulle vain miesten taidemuoto, muinaiset egyptiläiset miehet meikkasivat siinä missä naisetkin ja korkokengät olivat alun perin tarkoitettu korkea-arvoisille miehille, jotta he esiintyivät entistä pidempinä.
Monissa varhaisissa kulttuureissa on havaittavissa myös käsitys sukupuolesta laajempana kirjona, kuin nykyinen länsimainen käsitys sukupuolen binäärisyydestä antaa olettaa. Erikoista tässä on se, että nykytiede puoltaa näitä varhaisia kulttuureja ja tunnistaa kahta useamman sukupuolen. Normatiivinen ajatusmaailmamme tosin usein sokaisee meidät huomaamasta tämän seikan, ja moni yhä kokee, että on olemassa vain miehiä ja naisia. Näin huomataan, että normeissa ei ole kyse siitä, mikä on universaalisti ja muuttumattomasti oikein tai väärin, vaan siitä, mistä aikakaudesta ja yhteisöstä on kyse.
Kun hahmotetaan, että normit ovat joko subjektiivistesti hyväksyttyjen traditioiden tuotosta tai osa meneillään olevaa aikakautta voidaan pohtia, miksi normatiiviseen elämään kannattaa taipua. Monia pelottaa poikkeavuuden tuoma paheksunta, jota joutuu kokemaan muun ryhmän tuomitessa normeista poikkeava käytös. Kyseessä on validi pelko, sillä ihminen tarvitsee muita ihmisiä elääkseen, eikä näin ollen tahdo sulkeutua ryhmiensä ulkopuolelle. Itse kuitenkin koen, että yksilöiden olisi parasta arvioida omalla kohdallaan, miksi toimivat ja ajattelevat tietyllä tavalla. Jos he huomaavat, että heidän omaksumansa yhteiskunnalliset mallit rajoittavat heidän itseilmaisuaan ja onnellisuuttaan, tai ne eivät ole yhteensopivia heidän arvomaailmansa kanssa, heidän tulisi pyrkiä oppimaan näistä malleista eroon.
Toki sen jälkeen tietyssä yhteisössä tai jopa yhteiskunnassa eläminen voi olla haastavaa, mutta loppujen lopuksi mitä useampi päättää olla oma itsensä yhteiskunnan asettamista rajoitteista huolimatta, sitä normaalimmaksi normien ulkopuolella oleminen muuttuu. Seurauksena kehittyy uusia ryhmiä ja yhteisöjä, jotka kannustavat yksilöä luomaan omanlaisensa elämän. Kenties normien kriittisestä analysoinnista ja mahdollisesta hylkäämisestä voisi näin tulla modernin yhteiskunnan uusi normi?
Teksti: Alma Mlivic 21C
