SM-Liigan kausi 2022–23: Uuden ajan edessä. Kahlittuna menneisyyteen? 

 

Johdanto 

Kotimaisen SM-Liigakauden alkuun on enää kolmisen viikkoa, ja ainakin itse olen ehdottomasti intoa piukassa. Viimeiset kolme Liiga-kautta ovat kaikki kokeneet vahvasti historiaamme ravistelleen pandemian vaikutuksen, ja tietyssä kohtaa koko sarjan olemassaolo tulevaisuudessa suomalaisen ammattikiekkoilun lippulaivana vaikutti epävarmalta.  

Vaikka viime kausi pystyttiinkin pelaamaan lähestulkoon normaalisti, nähtiin silti sulkuja ja ottelusiirtoja. Otteluja siirrettiin koronaryppäiden ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pahentuneen tautitilanteen vuoksi niinkin paljon, ettei täysimittaista runkosarjaa päästy kolmantenakaan vuonna pelaamaan loppuun. 

Nyt on kuitenkin vihdoin aika, jolloin voin itsevarmasti ajatella että olemme kyenneet jättämään tämän vitsauksen menneisyyteen. Tai ennemminkin ottamaan sen yksinkertaisesti osaksi arkeamme. Uskon siis että ensikauden runkosarja pystytään pelaamaan ilman keskeytyksiä, koronasulkuja ja ottelusiirtoja loppuun saakka. Tähän nojaten uskon että vihdoinkin kansa uskaltautuu pakkautumaan suuremmin joukoin jäähalleihin ympäri maan. Ja syytä tulla katsomaan on todellakin aivan ennennäkemättömään tapaan. 

 

Ukrainan sodan vaikutus 

Kun Venäjä aloitti sotatoimensa Ukrainassa 24. helmikuuta, herätti se laajaa kansainvälistä paheksuntaa. Venäläisille yrityksille, teollisuuden aloille ja brändeille asetettiin kovia pakotteita lännestä. Nämä pakotteet kuivattivat myöskin venäläis- sekä sen liittolaisvetoisen KHL-liigan seurojen lompakot. 

KHL on jo pitkään ollut lännestä katsottuna hyvin kyseenalainen sarja. Valmennusmetodeja on pidetty paikoittain keskiaikaisina, ja palkat on maksettu ruplissa. Merkittävimmin se on kuitenkin pönkittänyt Putinin aikakauden Venäjän positiivisempaa näkyvyyttä länsimaissa, ja sitä on häpeilemättä leimattu ”Putinin propagandakoneistoksi”.  

Tämä realisoitui oksettavalla tavalla alkuvuodesta, kun sotatoimien alettua Ukrainassa esimerkiksi Pietarilainen Venäjän armeijaan vahvasti kytketty seura SKA ”juhlisti” maansa lietsomaa sotaa järjestämällä armeija teemapäiviä, joilla joukkue pelasi Venäjän armeijan univormujen inspiroimissa maastokuviopaidoissa, ja nuorimmat fanit saivat ottaa yhteiskuvia panssarivaunujen kanssa aseet kädessä.  

Tämä sekä yleinen näkemys siitä että suoraan Venäjän valtion omistamien kaivos- ja öljyfirmojen rahoittamissa KHL-seuroissa pelaaminen ilmaisi pelaajan antamaa tukea Venäjän sotatoimille, johti lännessä lähes yksipuoliseen vaatimukseen kaikkien länsimaisten pelaajien poistumisesta itäisestä sarjasta. 

Näin myös tapahtui, sillä helmi- ja maaliskuu näki lähes täydellisen länsimaalaispelaajien joukkopaon KHL:stä joko seurattomaan välitilaan, tai muihin Euroopan suuriin sarjoihin. Koska monet pelaajat kokivat kovia taloudellisia menetyksiä esimerkiksi sakkojen muodossa Venäjältä lähtiessään, sekä koska lähes kaikki länsimaat ilmoittivat ettei tulevalla kaudella Venäjällä pelaavat pelaajat ole tervetulleita maajoukkueisiinsa, on KHL:län houkuttelevuus länsimaisten pelaajien silmissä laskenut lähes nolliin.  

Myöskin kaksi kokonaista länsimaista KHL-seuraa jättivät sarjan kokonaisuudessaan, ja alkoivat valmistella paluuta kotimaisiin sarjoihinsa. Nämä olivat Latvialainen Dinamo Riika, sekä tietysti meille kaikille tuttu Helsingin Jokerit. Jokereihin palaamme hieman myöhemmin. 

On sanomattakin selvää että kun Euroopan kovatasoisimmasta sarjasta pakenee vailla uutta työnantajaa reilusti yli toistasataa laatupelaajaa mukaan lukien kansainvälisiä supertähtiä, on se pelkästään hyvä asia sen kilpailijoille. Niin myös meidän kotimaiselle Liigallemme. 

Vaikkakin moni kaikista kovatasoisimmista suomalaisista on löytänyt uuden kotinsa perinteisesti huomattavasti maksukykyisemmistä sarjoista kuten Sveitsin NLA:sta sekä tietysti Ruotsin SHL:stä, ovat SM-liigaseurat onnistuneet narraamaan harvinaisen kovia nimiä kuin liukuhihnalta omiin riveihinsä. Entisiä piste- ja maalipörssinvoittajia pelaa liigassa enemmän kuin koskaan vähintään kymmeneen vuoteen, ja lukuisat seurat saavat nauttia entisten kulttipelaajiensa ja supertähtiensä otteista ensikaudella kotikaupungeissaan. Tämän luulisi myöskin näkyvän tulevan kauden yleisömäärissä ja Liigan yleisessä kiinnostavuudessa. 

Edessä onkin urheilullisesti kovin Liigakausi kenties koko 2000-luvulla! 

 

Jokerit – Smash or pass? 

Kun kesällä 2013 Hjallis Harkimo myi Jokerit sekä Hartwall Areenan suuren kohun saattelemana venäläisille Rotenbergin veljeksille kaudeksi 2014–15, toivottivat monet entiselle SM-Liigan suurseuralle hyvästit. Jokereista oli tarkoitus tehdä KHL:län papereissa ”koko Suomen joukkue”, mutta siitä tulikin koko Suomen jääkiekkokansan häpeäpilkku.  

Nyt kun Jokerit on vetäytynyt pakon edessä KHL:stä, ei paluu Liigaan näytäkään yhtä helpon ruusuiselta kuin kenties kannattajat ja johtoporras ajatteli. Vaikka helsinkiläisseura ilmaisikin tavoittelevansa tosissaan Liigalisenssiä kaudelle 2023–24, asettivat muut Liigaseurat heidän paluulleen tiukat ehdot. Kaikki kytkökset Venäjälle ja entiseen omistuspohjaan tulisi katkaista, ja seuralle tulisi löytää uudet omistajat. Tämä konkreettisesti tarkoittaa myöskin sitä, ettei huhtikuussa kokonaisuudessaan seuran ostaneella Jari Kurrilla olisi mitään paikkaa uusissa Liigajokereissa.   

Seuran tulisi myöskin saada talouspuolensa kuntoon, ja hankkiutua eroon miljoonaveloistaan. Paluuta mutkittaa edelleen myös se, että vuosikymmenet Jokereiden kotihallina toimineen Helsinki-hallin pääsponsorina toiminut Hartwall irtisanoi yhteistyösopimuksensa venäläisomisteisen areenan kanssa. Jokereiden uusien omistajien tulisi siis myös ostaa joko Helsinki-halli takaisin, tai etsiä Jokereille uusi kotihalli. Kaikki tämä syksyyn mennessä.  

Mitä tässä sitten tapahtuu? No se on ainakin selvää ettei kukaan tiedä, ja projekti on ehdottomasti kokenut suuria vastoinkäymisiä viimeaikoina. Varteenotettavin ehdokas Jokereiden pelastajaksi oli Teemu Selänteen johtama koalitio Jokeri Legendoja sekä suomalaisia urheilu- ja talousvaikuttajia. Se torpattiin tylysti, eikä uusia halukkaita oikein tahdo löytyä. Tämä saa siis itseni miettimään: ”voiko tämä olla Narrien tarinan loppu?”. 

Suuret määrät ongelmista, joita Jokereiden liigapaluu on kohdannut ovat peruja viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyistä katastrofaalisista muutoksista Liigan sarjajärjestelmään. 2010-luvun alussa Liigaseurojen huonon taloustilanteen elvyttämiseksi pääsarja suljettiin karsinnoilta vuonna 2013, ja Jokereiden mukanaan viemää markkina aluetta pyrittiin korvaamaan nostamalla kolme seuraan Mestiksestä Liigaan. Nämä olivat KooKoo, Sport, ja Jukurit. 

Nyt ollaan tilanteessa, jossa Liigassa on liikaa joukkueita. Laatupelaajia ei yksinkertaisesti riitä kaikkiin joukkueisiin, ja kaula suurten ja pienten välillä on kasvanut merkittävästi. Tämä, varsinkin sarjataulukon alapäässä karsintojen puuttuessa syö urheilullisuutta ja suoraan sarjan kiinnostavuutta kannattajien silmissä. 

Koska Liiga on suljettu, on ainoa tie pääsarjatasolle pyrkiville joukkueille on toiminnallisten sekä taloudellisten kriteerien täyttäminen ja Liigaosakkeen ostaminen. Kun sarjan sulkeuduttua useat Mestis-seurat kuten kovaa konkurssin jälkeistä nousua tekevä Kiekko-Espoo sekä perinteinen JoKP, ovat kovan työn sekä taloudellisen panostuksen kautta kehittäneet organisaatioitaan kohti Liigalisenssin kriteereitä. 

Nyt Jokerit oltaisiin valmiita tuomaan luurankokaappinsa takaisin kotimaiseen Liigaan niin sanotusti ”ohituskaistaa” ohi niiden seurojen, jotka ovat vuosia rakentaneet kohti sarjanousua. Onko tämä oikein? Minun mielestäni ei todellakaan. Lisäksi Liigan joukkuemäärä on nykyiselläänkin kestämätön kovan tason ylläpitämisessä pidemmän päälle, olisimmeko me valmiita tekemään tästä 16, 17, entä 18:sta joukkueen sarjan?  

En kuitenkaan halua tulla väärin ymmärretyksi. Omasta mielestäni Jokereiden paluu tekisi Liigalle todella paljon hyvää. Se liittäisi valtavan markkina-alueen takaisin Liigan piiriin, ja nostattaisi koko sarja kiinnostavuutta pidemmänkin päälle todella paljon. Jokerit on Liigassa aina täyttänyt vierashallit minne ikinä on mennytkin, ja ollut maakunnissa vihattu ”Helsinkiläishuligaaniporukka”. Puhumattakaan siitä kuinka hienoa olisi nähdä myös Helsingissä paikalliskamppailuita kuukaudesta toiseen. 

Ongelma piilee siinä, etten koen sen tavan, jolla Jokerit ollaan valmiita tuomaan takaisin Liigaan olevan oikeudenmukainen, saatikka käytännöllinen. Liigan joukkuemäärää tulisi ensisijaisesti pienentää ja karsinnat palauttavaa. Kun nämä kaksi toteutuvat yhdessä Venäläisvapaiden Jokereiden urheilullisesti oikeudenmukaisen paluun yhteydessä, olen sanoin kuvailemattoman tyytyväinen. 

 

Uuden edessä 

Kaiken sen uuden keskellä mikä kotimaista Liigaa kohtaa tällä hetkellä kohtaa on löydettävissä myöskin totitesti uusia upeita mahdollisuuksia.  

Jääkiekon SM-Liiga sai kesällä uuden toimitusjohtajan Kati Kivimäen, jonka totisesti toivon ja myöskin jopa hieman uskon tuovan uutta näkökulmaa ja otetta edeltäjiensä takapajuisen velttoilun ja menneessä elämisen tilalle. Vaikkakin hänen kokemuksensa juuri jääkiekon saralla on minimaalinen, on SM-Liiga oy hänen johdollaan jo tehnyt toivoa nostattavia liikkeitä.  

Varsinkin Liigan viestintä on ollut surkeaa nykyisessä somekeskeisessä maailmassa, jossa juuri markkinoinnilla ja brändin jatkuvalla näkyvyydellä on kriittinen vaikutus tuotteen kehittymismahdollisuuksiin. Kivimäki osasi tiimeineen hakea tähän mielestäni osuvan lääkkeen, palkkaamalla korkealle arvostamani urheilutoimittaja Tuomas Nyholmin viestintäjohtajan pestiin kesäkuussa. Uskon todella että jatkossa tätä puolta Liigan toiminnassa ei tulla laiminlyömään. 

Liigalla on sarjana paljon uudistettavaa, mutta uudistamisessa sillä on vielä enemmän voitettavaa. Maailmantilanne on suonut nyt kotimaiselle ammattikiekolle juurikin sen piristysruiskeen, jota se on vuosia huutanut. Nyt jos koskaan on Liigan johtoportaan aika riisua pikkutakit, ja ottaa kiinni siitä huikeasta mahdollisuudesta nostaa Liiga takaisin Euroopan huipulle minne se kuuluu, ja mistä se ei edelleenkään muutoksen näkökulmasta ole liian kaukana. 

Suomen toiseksi korkein sarjataso Mestis on jo aloittanut rajut toimet selviytymisensä takaamiseksi ja brändinsä kehittämiseksi. Mestikseen on jo tuotu karsinnat takaisin, sekä sarjan joukkuemäärää ollaan ensikaudelle supistamassa. Sarjaan on myöskin haettu uutta ulottuvuutta tuomalla Suomen ulkopuolinen joukkue. Mestiksen sekä taloudellinen- että urheilullinen kehitys ei aseta Liigalle pelkästään ennestään suurempia mahdollisuuksia kehittyä, vaan myöskin sellaisen takapaineen, jota se ilmiselvästi on kaivannut. 

 

Ennakko 

Nyt kun olen saanut muutaman asian sydämeni päältä, olen valmis siirtymään tulevan Liigakauden runkosarjaennakkoon. 

Aion tällä kertaa tehdä ennakon hieman erilailla kuin viime vuosina. Tästä päivästä eteenpäin jokainen arkipäivä julkaistaan sarjataulukon alapäästä ylöspäin yhden joukkueen ennakko, joista ensimmäinen ilmestyy jo tänään. 

Tämä hajautus mahdollistaa sen, että kykenen tarkemmin perehtymään jokaiseen joukkueeseen, ja myös sinun päivittäinen lukutaakkasi helpottuu huomattavasti.  

Ja tottakai mikäli joskus olen mielestäsi tehnyt mielestäsi virheen, voit jättää kommentin! 

Mutta mitä pidemmittä puheitta, lätkä is back! Alkakaamme levittää sanaa! 

 

Teksti: Miika Toivonen 

 

Lähteet ja luettavaa: 

 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-nimia-teemu-selanteen-jokerit-projektin-takaa-loytyy-yksi-seuraikoni-vaikeni-taysin-useat-kaytettavissa/8474570 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jokerien-sm-liigapaluu-vastatuulessa-liigapomo-epailee-jo-aikataulua-helsingin-jaahallia-ei-ole-edes-kysytty/8486920 

https://www.iltalehti.fi/smliiga/a/c24d653c-6ec3-43b2-9fb2-e9e97e4acb4c 

https://yle.fi/urheilu/3-12343566 

https://www.suomikiekko.com/2022/03/khln-suurseurassa-hurja-joukkopako-kaikki-ulkomaalaistahdet-jattivat-venajan/ 

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f5733f6d-611e-4f6c-bf32-ca8a511aded2 

https://www.iltalehti.fi/khl/a/bf73846e-9c14-4a94-a4f5-06628b8863fb 

https://www.paivanlehti.fi/jokerit-vetaytyy-khlsta-myos-jaakiekkoliitto-teki-kovan-toimenpiteen/ 

https://yle.fi/urheilu/3-12274227 

https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Tuomas-Nyholm-Liigan-viestint%C3%A4johtajaksi/241910 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *