Päiväkoti-ikäisenä oli mukavaa, kun ei tarvinnut miettiä hirveästi, mitä teki. Touhusi vain, mikä tuntui mukavalta. Ryömi lätäköissä, piirteli kukkia ja teki asioita sitä mukaan, kun käskettiin ja sitten, kun ei enää kauheasti huvittanut, niin pystyi tuijottelemaan ötököitä unohtaen kaiken muun. Tämä kuitenkin muuttui, kun seitsemänvuotiaana meni kouluun. Siellä alettiin ensimmäistä kertaa kasaamaan sinulle tehtäviä, eräänlaista tehtävälistaa. Tee näin, ole siellä, ole täällä ja tee noin. Kasvaessa hieman vanhemmaksi tälle listalle alettiin lisätä yhä vian enemmän asioita ja laajempia juttuja. Lopulta sitä huomasi olevansa pisteessä, jossa listan asiat eivät koskaan lopu, vaikka mitä tekisi.
Missä kohdassa tilanne muuttui siihen, että tehtävät eivät lopu koskaan? Aina löytyy jotakin, mitä tulisi tehdä tai jotain missä tulisi olla. Sitä juoksee päivän mittana paikasta toiseen ja tehden paljon, kuitenkin illalla kotiin päästyään on olo, ettei ole saanut yhtään mitään tehtyä. Tai ainakaan tehtävälistalla sitä ei huomaa, kun tehtyjen asioiden tilalle on tullut jo kymmenen uutta asiaa, jotka tulisi hoitaa. Jotta tilanteeseen saisi jonkinlaisen kontrollin tunteen, ottaa asioita kotiinkin mukaan. Tehtäviä hoitaa kotona ja tinkii yöunista, sillä sehän on tärkeää saada ne tehtyä.
Sitten koittaa loma. Oi miten ihanaa päästä vihdoinkin rentoutumaan ja nauttimaan pelkästä olemisesta. Loman mahtava tarkoitus nollata ihmistä, päästää ihmisen mieli ja kroppa hetkeksi irti arjesta, jotta hän jaksaa taas työskennellä kovaa tehtävälistaansa läpi. Vai onko asia sittenkään näin?
Itse ainakin luulin, että lomalla ei kuulu hirveästi työskennellä.
Ensimmäinen asia, mikä itselle tulee lomaa ajatellessa mieleen, on kaikki ne rästitehtävät ja asiat, joita en ole kerennyt aikaisemmin hoitamaan, jotka nyt kerkeän. Aion tehdä ainakin paljon matikantehtäviä, opiskella kielten sanoja, lukea siinä sivussa biologiaa ja tehdä montaa muutakin asiaa. Ehkä teen suursiivouksen ja kaiken sen, mikä listallani odottaa. Yksi asia tässä vain on ongelma: missä kohtaa lomastakin, jonka tarkoitus oli irrottautua työskentelystä, tuli työskentelyaikaa? Itse ainakin luulin, että lomalla ei kuulu hirveästi työskennellä.
Toimin kuitenkin, kuten ihmiset toimivat, työskentelen tehtävälistaani läpi. Eihän asioita voi jättää puolitiehen ja olisihan se aivan järjetöntä olla hyödyntämättä kaikkea sitä vapaata aikaa mitä olen vihdoinkin saanut. On myös hyvä muistaa, että pelkkä oleminen on laiskuutta, eikä siksi hyväksyttävää. Joskus saattaa kuitenkin käydä niinkin hurja tilanne, ettei ole yhtään mitään mitä tulisi tehdä tai paikkaa, jossa pitäisi olla.
Silloin tulisi vain olla, harjoittaa pelkkää olemisen mahtavaa taitoa. Pelkkä oleminen on mukavaa vartin ajan, sen jälkeen mieleen hiipii syyllisyys ja epäusko, eikö muka ole oikeasti yhtään mitään, mitä tulisi tehdä. Samassa sitä keksii monta eri asiaa mitä voisi puuhastella ja alkaa suorittamaan niitä, sillä ei sitä nyt paikallakaan voi olla. Missä kohdassa ihmiset hukkasivat olemisen taidon?
Nykyään, kun maailmassa täytyy koko ajan suorittaa eivät tehtävät lopu koskaan, ihmiset eivät muista enää rentouta ja vain olla. On hassua, että maailma, jossa aikoinaan pystyi ihastelemaan toukkia ja piirtelemään kukkasi, kun siltä tuntui, muuttui äkisti sellaiseksi, että ei ole hyväksyttää olla kiireetön. Maailma vaatii ihmistä koko ajan työskentelemään ja liikkumaan paikasta toiseen ja pysähtyminen ja pelkkä oleminen ovat eräänlainen pahe. Samalla kuitenkin koko ajan muistutetaan, että pitää rentoutua ja ottaa aikaa itselleen, eli vain olla. Kuinka tämä on mahdollista, jos tehtäviä lyödään päin ihmisen naamaa liukuhihnalta ja pelkkä oleminen katsotaan laiskuudeksi?
Nykymaailmassa ihmisen olisi hyvä ymmärtää se, ettei tehtävälista lopu koskaan. Tämän ymmärrettyään, että aina on töitä, joita tulee tehdä huomaa myös sen, etteivät ne työt minnekään karkaa. Siispä olisi hyvä pysähtyä ja vain olla, tuijottaa lomansa aikana maassa möngertäviä ötököitä, piirrellä kukkasia iloisilla väreillä ja nautiskella olemisesta, jotta taas jaksaisi työskennellä. Työt eivät maailmasta lopu, joten miksi ei siinä sivussa myös nauttisi olemisen ihmeellisestä maailmasta, kun ei elämä ole pelkkää suorittamista.
Teksti: Vilma Reinikainen
