Tuleva poliitikko tai ehkä jopa presidentti? Henkilöhaastattelussa Rellun opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Lilli Matveinen

Uuteen kaupunkiin muuttaminen jännittää varmasti ketä tahansa. Varsinkin, kun samalla on vaihdettava lukiota ja muutettava ensimmäiseen omaan asuntoon. Arkipäiväinen tuttuus vaihtuu hetkessä tuntemattomuuteen, joka kuoriutuu jännittäväksi elämän uutuudeksi. Tässä tilanteessa oli Lilli Matveinen – abiturientti ja opiskelijakunnan nykyinen puheenjohtaja – yli vuosi takaperin.

Hämeenlinnalaisen Lilli Matveisen oli aluksi tarkoitus muuttaa Turkuun. Lopulta Tampere vei kuitenkin voiton – tässäkin asiassa. Tampereella houkuttelivat etenkin kaverit, joita Turussa ei juurikaan Matveisella ollut. Ajatus tuntemattomasta kaupungista ei tuntunut enää niin pahalta, kun saattoi tukeutua tuttuihin ihmisiin. 

Tutuista ihmisistä huolimatta uusi kaupunki toi tullessaan paljon totuteltavaa. Ennen koulun alkua oli opittava asumaan kämppäkaverin kanssa. Vuoden takainen vaihtovuosi Saksassa oli Matveiselle aikuistumisriitti, jonka myötä hän koki itsenäistyneensä. Siitä huolimatta ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaminen oli eräänlainen shokki. Oli paljon ennestään tuntemattomia käytäntöjä, jotka oli otettava haltuun. Kaikesta huolimatta hän muistelee tuota aikaa eräänlaisena alkuna. 

– Itsenäistyminen oli vapauttavaa. En kokenut, että minut olisi heitetty pihalle. Tampere on suorastaan metafora uudelle alulle, hän toteaa sentimentiaalisesti lämmittäen paljasjalkaisen tamperelaisen sydäntä.

Uudesta opiskelija-asunnosta oli luontevaa siirtyä uuteen kouluun. Matveisen tamperelaisystävä oli kysyttäessä suositellut hänelle ainoastaan yhtä lukiota. Pyynikintorin laidalla komeileva Rellu tuntui alusta alkaen omalta jutulta. Erityisesti häntä houkutteli koulun laaja kurssitarjonta yhteiskuntaopin suhteen. Alun perin hän pyrki Eurooppa-linjalle, sillä järjestötoiminta oli herättänyt hänen intohimonsa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kesken lukiotaipaleen vaihdos ei kuitenkaan onnistunut. Se harmitti, mutta toisaalta hän saattoi yhä keskittyä intohimoihinsa. Lukujärjestys täyttyi lopulta yhteiskuntaopista.

Lukion vaihtamisesta löytyy hänen mukaansa hyviäkin puolia. Tuolloin nimittäin vasta todella tietää mihin on hakeutumassa. Toista uuden lukion aloittaminen on ensimmäistä kertaa yhteishaun kautta.

”Tampere on suorastaan metafora uudelle alulle.” – Lilli Matveinen


Jokaisella on annettavaa

Ensimmäiset viikot Rellussa ovat jokseenkin sumuisia. Kiireiset koulupäivät koostuivat intensiivisestä opiskelusta ja ennen kaikkea uusien kavereiden hankkimisesta. Molempia tavoitteita Matveinen pyrki edistämään tavoitteellisesti. Ryhmäytyminen oli tehtävä täysin omin avuin, sillä 24H-leirin kaltaisia tapahtumia ei enää toisena lukuvuonna ole. 

– Siinä olivat silloiset pyrkimykseni. Lähinnä vain saada kavereita opiskelun ohella, myöntää Matveinen hieman kiusaantuneena.

Puheenjohtaja Matveinen opinahjonsa pääovella.

Uudessa koulussa oli ainoastaan kaksi ennestään tuttua ihmistä, joihin saattoi luottaa keskellä tutkimattomien luokkahuoneiden numeroita. Onnekseen Matveinen tuli istuneeksi erään entisen IB-linjalaisen viereen, joka oli vaihtanut kansalliselle puolelle ja oli siten jokseenkin samassa tilanteessa – he ystävystyivät. Ystävien saamista helpotti myös asennemuutos. Matveinen myöntää olleensa aiemmin valikoiva ihmisten suhteen, mutta Relluun tulo vaati uudenlaista näkökulmaa. 

-Jokaisella ihmisellä on jotain annettavaa, kunnes toisin todistetaan, runoilee Matveinen. 

Syksy kului edelleen koulun käytäntöjen haltuunotossa sekä verkostoitumisessa – ohessa saattoi myös opiskella. Opiskelijakunnan hallituksen vaalien osuessa kohdalle näki Matveinen aivan uudenlaisen mahdollisuuden Relluun ”integroitumisessa”. Entisen lukion aikaiset haaveet opiskelijakunnan puheenjohtajuudesta heräsivät uudelleen ja Matveinen päätti asettua ehdolle – eipä hänellä olisi mitään hävittävääkään. Käytävät täyttyivät vaalimainoksista. Vaaliväittelystä selviäminen sujui vailla epävarmuuksia. Kolmannen haastajan jättäytyessä pois pelistä saattoi Matveinen olla varmempi voitostaan. Haave puheenjohtajuudesta toteutui.

 

Missä on perehdytys?

Ensimmäinen lukuvuosi Rellussa sisälsi omat haasteensa. Pitkä sairastamiskausi alkuvuodesta oli peruuttaa lukuvuoden kohokohdan – vanhojen tanssit – Matveisen osalta. Täpärälle meni, mutta lopulta hänkin sai hetkensä tanssilattialla. Tuolloin saattoi hetkeksi hengähtää – noin pariksi viikoksi. 

Kevään etäopetus paljasti opiskelijakunnan hallituksessa piilevän epäkohdan. Ryhmäytyminen uuden hallituksen kanssa onnistui ongelmitta, mutta perehdytys uuteen tehtävään on jäänyt kokonaisvaltaisesti varsin vähäiseksi. Tämä on merkittävä epäkohta, joka haittaa hallituksen toimintaa. Hän tunnustaa, että oppi itsekin jakamaan vastuuta etenkin varapuheenjohtajalle verrattain myöhään. 

– OPKH:n ongelma on se, että perehdytys loistaa poissaolollaan. En ole itsekään onnistunut delegoimaan. Hommat keskittyvät helposti puheenjohtajistolle, jolloin viestinnästä tulee epäselvää. Viestinnässä on kehitettävää, tilittää Matveinen. 

Hallituksen toiminnan epäsuhtia on nostettava yhä laajempaan tietoisuuteen, sillä ne jäävät helposti sisäisiksi väännöiksi. 

– Ulospäin toiminnastamme ei näy se suuri työmäärä, joka järjestelyissä on aina takana. Esimerkiksi Rellu-tuotteiden hoitamisessa on monta pientä palaa, joihin palaa todella paljon aikaa, hän lisää.

Vastapainoksi arvostelulle hän myöntää nauttivansa puheenjohtajuudesta. Tehtävä on sekä opettanut hänelle uutta että vahvistanut hänen intoaan johtotehtäviin. Erilaisiin tilanteisiin ajautuminen hallituksen toiminnassa on opettanut Matveisen tunnistamaan uusia puolia itsestään. Heikkoudekseen hän tunnustaa vaikeutensa tehdä myönnytyksiä – harmaan kiven kiertäminen ei kuulu Matveisen keinovalikoimaan. Salliipa hän itsensä kehua hieman hallitustakin. 

– Positiivista kuitenkin on, että asiat alkavat puheenjohtajistossa toimimaan paremmin ja meitä on siunattu idearikkaalla OPKH:lla. 

Myönteistä palautetta saa myös koulumme uusi rehtori Jaana Nieminen. Matveinen luonnehtii, että hän on saanut Niemisestä kuvan määrätietoisena tekijänä, joka tukee toiminnallaan myös opiskelijakunnan hallituksen toimintaa. Hän odottaa hallituksensa ja rehtorin yhteistyötä toiveikkaana. 

 

Presidenttiys kiinnostaa

Puheenjohtajan toimen ohella Matveinen on myös abiturientti. Kirjoitettavia aineita on kasaantunut kokoon kahdeksan kappaletta. Toisella kirjoituskerralla käsittelyyn pääsevät yhteiskuntaoppi, filosofia, saksa ja toinen kotimainen kieli. Hän kuitenkin nauttii kirjoitussalin jännittyneestä tunnelmasta. Se saa hänet parhaaseen suorituskuntoon. 

Matveinen tähyilee jo tulevaan.

Kielitaidolle tulee olemaan tarvetta ottaen huomioon Matveisen unelma-ammatit. Vaatimattomana luonteena hän toteaa presidenttiyden kiinnostavan – myös ura diplomaattina houkuttelee. Itsetuntemus ja -luottamus ohjaa tulevaisuudennäkymiä johtotehtäviin. Ensin on kuitenkin opiskeltava itselleen tutkinto. Oikeus-, hallinto- ja yhteiskuntatieteet ovat päällimmäisinä haaveina jatkokoulutuksen osalta. Intoa opiskeluun löytyy, eikä ajatus välivuodesta ole käynyt mielessäkään. 

Pelkkää opiskelua elämä ei kuitenkaan ole. Järjestötoiminnan ohella Matveinen kuluttaa vapaa-aikaansa musiikin parissa. Hänen perhepiiristään löytyy runsaasti musikaalisuutta. Omaksi instrumentiksi osoittautuu piano.

Spotifyn soittolistoilta löytyy sekä Juice Leskistä että Red Hot Chili Peppersiä. Ammatilliseksi lavastettu haastattelu meinaa haastattelijan osalta kääntyä sivuraiteille Juice-anekdoottien lateluun. 

Muitakin lievästi mielenkiintoisia faktoja ilmenee keskustelun edetessä. Matveinen on syntynyt 1.1.2001 ja on ilmeisen ylpeä ajankohdan numeerisuudesta. Elämäntapaansa hän raottaa kertomalla, että on elänyt kokonaisen vuoden ilman mikroa, käyttää aamupalan syömiseen kohtuuttoman paljon aikaa sekä pärjää ilman pakastinta.

Aamupalan pitkittymiselle löytyy kuitenkin varteenotettava syy. Matveinen seuraa A-studiosta poliitikkojen väittelyitä, koska saattaa jonakin päivänä itse olla samassa tilanteessa.

 

Teksti ja kuvat: Santeri Anttila

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *