Arvostusta siivoojille!

Siivoojien työ on erityisen tärkeää ja välttämätöntä maailmassa, jossa ihmisiä on lähemmäs kahdeksan miljardia. Siivoojat vastaavat yleisen siisteyden ja hygienian ylläpitämisestä sekä samalla vaikuttavat ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. He tekevät sanoinkuvaamattoman tärkeää työtä, jota ei kuitenkaan tunnu arvostettavan tarpeeksi. Siivoaminen on fyysisesti raskas työ, jonka voi myös nähdä psyykkisesti kuormittavana.

Ammattinimikkeenä siivooja jakaa mielipiteitä useiden tahojen keskuudessa. Esimerkiksi useissa kouluissa ja työpaikolla on alettu suosimaan enemmän nimikettä ”siistijä” siivoojan sijasta, mikä mielestäni aliarvioi suuresti siivoojan työnkuvaa. Siistiminen ja siivoaminen on kaksi eri asiaa. Siistimisestä syntyy mielikuva, jossa henkilö pyyhkii kevyesti pölyhuiskalla huonekalujen tasoja ja järjestelee tavaroita, kun taas siivoamisen voidaan nähdä olevan enemmän konkreettista lattioiden ja vessanpönttöjen pesemistä. Siivoojan ammattiin kuuluu paljon muutakin kuin pölyjen putsaamista.
Ymmärrän toki, miksi jotkut haluavat mieluummin käyttää sanaa siistijä. Siistijä kuulostaa positiivisemmalta ja vähemmän ennakkoluulottomalta nimikkeeltä, mutta se ei vastaa todellisuutta.

Jos siivoojat lopettaisivat työnsä, se näkyisi joka puolella ympärillämme.

 

Oikotie listaa pienipalkkaisimmat ammatit, joista yksi on siivoojat. Siivoojan keskimääräinen palkka on Oikotien mukaan 1700 euroa kuussa, mutta siihen vaikuttaa myös toimiala ja työkokemus. Tuttu sanonta kuuluukin: ”Kova työ palkitaan”, mutta ei kuitenkaan tässä asiayhteydessä. Siivoojien tienaama palkka ei vastaa panosta, joka työhön on laitettu. Paitsi että siivoojien työ on pienipalkkaista, se on myös aliarvostettua. Tämä on yksi yhteiskunnan epäkohdista.

Siivoojien työtä ei välttämättä osata arvostaa ennen kuin sen menettää. Sama pätee myös ihmissuhteissa. Jos siivoojat lopettaisivat työnsä, se näkyisi joka puolella ympärillämme. Koulut, työpaikat, kaupat, pihat ja kaikki muut paikat, joissa ihmiset viettävät aikaa, muuttuisivat täysin. Se vaikuttaisi myös suoraan ihmisten terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Samalla epähygieenisyys saattaisi johtaa erilaisten sairauksien syntymiseen ja voisi saada aikaan vahinkoja suuremmassa mittakaavassa. Miksi näinkin tärkeää ammattia vähätellään?

Valonpilkkeen tunnelin päähän synnyttää kuitenkin se, että siivoojan työtä arvostetaan työmarkkinoilla. Työnhaussa työnantajat voivat arvostaa työnhakijan siivoustaustaa, ja se kertoo jonkin verran myös työnhakijan luonteesta. Siivoamiseen vaaditaan tarmokasta ja lujaa otetta työhön sekä myös nopeutta työtehtävissä. Näitä piirteitä voi hyödyntää myös muissa työtehtävissä.

Kaikista ei ole siivoojan työhön. Siksi sitä tulisi arvostaa enemmän, sillä se ei ole niin yksinkertaista. Työnteko ei koskaan ole helppoa, mutta sen kuuluisi myös palkita. Sitä toivon tulevaisuudessa siivoojien kohdalle, sillä heitä tarvitaan aina.

Teksti: Nea Riutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *