A niin kuin aliarvostettu – kotona lomailu

Toistuva kaava: kun loma alkaa, koulujen ja työpaikkojen ovet suljetaan ja jo viikkoja mietityt lomasuunnitelmat pääsevät vihdoin toteutukseen. Suuret suunnitelmat syrjäyttävät toiveet rentouttavasta lomasta, koska liiat suunnitelmat ja odotuksethan itse asiassa aiheuttavat stressiä – eivät poista sitä.

Kun sitten kotiovi vihdoin suljetaan ja matka lomakohdetta kohti alkaa, alkavat perheriidat siitä, milloin täytyy pitää tauko ajomatkan aikana, lapset huutavat takapenkillä ja kyselevät vuoron perään, että joko ollaan perillä, ja hermot ovatkin sitten jo sopivasti kireinä. Silti lukemattomat ihmiset sulkevat sen kotiovensa ja lähtevät lomaksi muualle kotiin jäämisen sijaan.

Toki olen paraskin puhuja, kun tätä kirjoittaessani istun bussissa matkalla viettämään lomaa muualle. Enkä edes kahta kertaa miettinyt asiaa – loman lähestyessä ostin välittömästi bussiliput Raumalle, jossa voisin rauhassa levätä ja olla pois kaupungin hälinästä (jos luulit, että Raumalla on hälinää, olet väärässä).

Siitä huolimatta, että itsekin syyllistyn tähän kotoa karkaamiseen paremman ja rentouttavamman loman toivossa, ihmettelen sitä usein. Miksi kotona ei koeta olevan mahdollisuuksia saavuttaa samanlaista lomatunnetta ja rentoutumista kuin lomakohteessa, joka on mahdollisimman kaukana kotoa? Tämänlaisessa yhteiskunnassa asuminen hävettää: matkustustoimistojen matkat ovat täyteen buukattuja, jopa Turkin lomakohteisiin, vaikka Turkki aloitti täysin tuomittavan operaation Pohjois-Syyriaa vastaan.


Minibudjetin vaihtoehto vai aidosti rentouttava kotiloma?

Kotona lomailua pidetään minibudjetin vaihtoehtona, johon ei tyydytä, ellei taloudellinen tilanne ole niin heikko, ettei varaa parempaan kerta kaikkiaan ole. Eihän loma ole oikea loma, ellei matkusteta ilmastoa saastuttaen lentokoneella etelän lämpöön ja olla siellä vähintään viikkoa täysihoidossa uima-altailla norkoillen.

Mutta miksi lomaa ei sitten pidetä oikeana lomana, vaikka sitä vietettäisiin kotona tekemättä mitään? Ei aavistustakaan. Mikäli lomaa vietetään kotona, siitä raportoidaan muille ‘’vain’’ kotona olemisella, jos ollenkaan. Instagramissa ylläpidetään täydellistä imagoa, johon kotona lomailu ei sovi, koska joku saattaisi luulla, ettei varaa parempaan ole.

Ehkä seuraan vääriä ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Ihmisiä, jotka ylläpitävät minun käsitystäni, jonka mukaan kotona lomailua yleisesti hävetään ja sitä piilotellaan. En kuitenkaan usko olevani mietteideni kanssa yksin. Mutta edelleen, paraskin puhuja. Rauma lähestyy uhkaavasti, vaikka päämääränäni on paasata kotona lomailun ihanuudesta.

Muuten: lomaa voi viettää minibudjetilla muuallakin kuin kotona – toisaalta taas kotilomastakin voi tehdä hyvinkin hintavan. Lomafiilis ei kuitenkaan ole rahasta kiinni.

Koska leikkiminen on aina hauskaa, seuraa ajatusleikki. Mitä jos ensi kerran, kun loma lähestyy, jätät turhat suunnitelmat tekemättä, lennot varaamatta ja vietät loman kotona? Saatat jopa yllättyä: kotona lomailu parhaimmillaan on rentouttavaa ja antaa uutta puhtia uuteen ajanjaksoon elämässäsi.

Teksti: Jonna Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *