Suuria harppauksia – tanssiteatteriesitys täynnä unelmia

Suuri harppaus on Teatteri Siperian ja Tanssiteatteri MD:n yhteistuotantona tehty näyttämökertomus pienistä ja suurista unelmista. Teos on tehty yhteistyössä Tampereen lyseon lukion kanssa. Ohjaaja Piia Peltola on kommentoinut Tanssiteatteri MD:n sivuilla, että Suuri harppaus -teoksessa häntä kiinnostaa erityisesti empaattisuus yli aika-, paikka- ja lajirajojen.

Suuri harppaus -esityksessä esiteltiin erilaisia unelmia, joihin varmasti nuoriso voi samaistua. Unelmiahan on laidasta laitaan – niin tässäkin esityksessä: unelmia esiteltiin maailmanrauhasta rokkitähteyteen. Koska kyseessä oli tanssiteatteri, oli esitys hyvin visuaalinen ja vuorosanoja näyttelijöillä oli näytelmän kestoon verraten vähän.

Kuten monet muutkin Rellun ykköset, myös minä suuntasin katsomaan tätä esitystä osana äidinkielen kurssia. En ole ennen ollut katsomassa tanssiteatteria, joten kokemus oli uusi. Olin odottavin mielin mutta en tiennyt oikein, mitä odottaa, koska kosketuspintaa aiempien kokemusten pohjalta ei ollut. 

 

 

Esityksen jälkeen tunnelmani olivat hieman ristiriitaiset: pidin esityksestä, mutta toisaalta taas jäi vain hämmentynyt olo. Näyttelijät olivat hyviä ja vakuuttavia, sillä he osasivat heittäytyä rooleihinsa täysillä ja antoivat kaikkensa yleisölle. Esitys oli hauska, mutta antoi kuitenkin ajattelemisen aihetta. Pisteet täytyy antaa myös näytelmän lavastuksesta: näyttämön seinät oli vuorattu paperilehtisillä, ja ne olivat todella hienot!

Suuri harppaus oli siis odotukset täyttävä, sillä odotukset saavutettiin ja niistä mentiin kirkkaasti ylikin. Kaiken kaikkiaan täytyy siis myöntää, että vaikka hieman varautuneena lähdinkin esitystä katsomaan, voisin näin jälkikäteen sanottuna mennä katsomaan tanssiteatteria uudelleenkin!

Ihan täysiä pisteitä en kuitenkaan voi antaa, sillä jäin vielä kaipaamaan jotain. Tuntui, että esitys jäi vähän kesken ja että näytelmä olisi voinut antaa katsojalle vielä vähän enemmän.

⭐⭐⭐⭐

Teksti: Jonna Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *