Joulukalenteri – luukku 17: historian ja yhteiskuntaopin opettaja Elina Oksanen

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Elina Oksanen.

 

 

Miten vietät joulua? 

 

Joulupukkia odotellessa taitaa aatto pitkälti sujua, kun 6-vuotiaan tyttären ehdoin vietetään joulua ihan täällä Tampereella. Joulunpyhinä käydään ilahduttamassa isovanhempia sekä viemässä kynttilöitä hautausmaalle, syödään hyvin ja pitkään, avataan lahjoja ja rentoudutaan. Ennen kaikkea jälkimmäistä.

 

Mikä on lempijouluruokasi?

 

Joulukinkku ja porkkanalaatikko, suklaata voi tietysti syödä joka välissä!

 

Uskotko joulupukkiin?
Itse asiassa en koskaan ole isosiskon pukkipelon takia uskonut, kun joulupukki ei voinut meillä naamaansa näyttää  😉 Nykyisin toki joulupukki käy tuomassa lahjat eli pukkipelko ei ole tarttunut seuraavaan sukupolveen, mutta omalta kohdaltani peli on kyllä menetetty.

 

Millainen syksysi oli Rellussa?
Kyllä sitä varsin työntäyteiseksi voisi kuvata, niin hyvässä kuin pahassa. Joululoma tulee siis ihan tarpeeseen – varmaan itse kullekin!

 

Toimittaja: Lauri Elfving

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *