Joulukalenteri – luukku 1: Mika Saukkosaari

Rellun upea joulukalenteri esittää joka päivä jouluaattoon asti yhden opettajan jouluisissa tunnelmissa. Aloitetaan matematiikan opettaja Mika Saukkosaarella, joka availee lukijoille joulukuun 1. päivän kunniaksi joulufiiliksiään.

 

Miten vietät joulua?

Yritän jättää turhan tohinan ja keskittyä rauhoittumaan kotosalla, yleensä ”vaaterissa” sohvalla lötköttäen. Rauhaan laskeutumisen vauhdittamiseksi usein käyn jouluaattona jossakin hartaus- ja joululaulutilaisuudessa  Toki jouluiset eväät aina maittavat, esim. riisipuuro, laatikot – ja kinkku.

 

Mikä on lempijouluruokasi?

Ei mikään yllä mainituista, vaan graavilohi kuorittujen perunoiden ja erilaisten kasvisten kera

 

Uskotko joulupukkiin?

Uskon. Vastauksen lyhyys saattaa yllättää, mutta kun asiaa katsoo loogisesti, niin on ”pakko” uskoa! Miettikää, mitä tapahtuisi, jos joulupukki saisi selville, että epäilen hänen olemassaoloaan. Toisiko  hän runsaat lahjat Saukkosaaren kotiosoitteeseen??? Nopeasti käy selväksi, että on paras uskoa vaan, eikä lähteä testaamaan sitä toista vaihtoehtoa. 🙂

 

Millainen syksysi oli Rellussa?

Opettavainen ja kohtuullisen työllistävä. Omaa keskeneräisyyttä ei tämäkään syksy valmiiksi saanut, vaikka ikää mittarissa onkin jo runsaasti. Täyttä elämää syksy Rellussa on ollut. Suomi 100 -tapahtumien ja Nahkiaisten alkujumpan valmistelut ovat tuoneet pikanttia piristystä arkeen ja ns. normaaliin työhön. Innolla odotan varsinkin itsenäisyysjuhlaa 5.12.

 

Toimittaja: Lauri Elfving

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *